Ilotulite voi aiheuttaa silmävamman – muista suojalasit
Väärään suuntaan lentäneet uuden vuoden ilotulitteet ovat aiheuttaneet vuosittain silmävammoja. Ilman suojalaseja ilotulite voi saada aikaan esimerkiksi silmän tai silmänympäryksen…
Tältä sivulla löydät näkemisen ja silmäterveysalan ajankohtaisimmat aiheet. Voit tutustua ja etsiä sisältöjä hakusanan tai erilaisten kategorioiden mukaan.
Väärään suuntaan lentäneet uuden vuoden ilotulitteet ovat aiheuttaneet vuosittain silmävammoja. Ilman suojalaseja ilotulite voi saada aikaan esimerkiksi silmän tai silmänympäryksen…
Oulun Instrumentariumin optometristi ja Pohjois-Suomen alueoptikko Mia Rosqvist aloitti kliinisen optometrian Master-tutkinnon kehittääkseen ammattitaitoaan optikkona. Rosqvist valmistui optikoksi vuonna 2011…
Työ- ja elinkeinoministeriö 10.12.2020 13.40 Tiedote Kustannustuen tavoitteena on auttaa yrityksiä selviämään koronan aiheuttamasta vaikeasta taloustilanteesta. Tuki on korvaus yrityksen…
Kulunut vuosi on ollut monella tapaa uusi ja haastava. Toivotamme kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneillemme turvallista ja tunnelmallista joulun odotusta, sekä…
Vuosi päättyy NÄE ry:ssä kapulanvaihtoviikkoihin, kun 24 vuotta järjestökoordinaattorina toiminut Tarja Paussoi jää ansaituille eläkepäiville. Lämpimät kiitokset Tarjalle yhteisistä vuosista!…
Artikkelia on päivitetty 14.12. hallituksen vastauksen osalta. Artikkeli on alun perin julkaistu 5.11.2020. Kokoomuksen Sari Sarkomaa teki kirjallisen kysymyksen COVID-19-epidemian…
Kuntatasolla elää vahvoja mutta virheellisiä mielikuvia optikkoliikkeen roolista ja ammattitehtävistä Suomessa. Tässä jutussa nostamme esiin viisi yleisintä väitettä ja oikaisemme…
Rovaniemellä yrittäjänä toimiva optometristi Pasi Hiukka oli pitkään haaveillut jatko-opinnoista optikon tutkinnolle, mutta sopivia opintoja ei järjestetty Suomessa. Ulkomailla opiskelu…
Haku kliinisen optometrian ylempään AMK-tutkintoon on nyt käynnissä. Tutkintovastaavana toimiva optometrian yliopettaja Robert Andersson ja opintoja parhaillaan suorittava optometristi Pasi…
Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen sote-uudistuksen lainsäädännöksi ja hyvinvointialueiden perustamiseksi. Näkeminen ja silmäterveyden NÄE ry:n mielestä uudistus etenee oikeaan suuntaan, etenkin monituottajuuden parempi mahdollistaminen on erikoisalan…
EAOO Helsinki 2021 -seminaarin valmistelut ovat jo täydessä käynnissä ja ilmoittautuminen avattu. Helsingissä 23.–25.4.2021 järjestettävä kansainvälinen koulutustapahtuma sisältää puheenvuoroja ja…
Mitä tehdä, jos saat silmiisi iskun tai liimavamman? Optometrian opiskelijoiden koostamasta Silmätapaturmaoppaasta löydät tietoa ja toimintaohjeita yleisten silmätapaturmien varalle. Juuri…
Näköpiirissä alan ammattilaiset uutisoivat ja kertovat uutuuksistaan.