Toimialakatsaus 2016: Optinen kauppa ylsi hyvään tulokseen
Optisen alan kokonaisliikevaihto oli viime vuonna 320 miljoonaa euroa, eli vajaan prosentin vähemmän kuin vuonna 2015, jolloin ala teki kaikkien…
Tältä sivulla löydät näkemisen ja silmäterveysalan ajankohtaisimmat aiheet. Voit tutustua ja etsiä sisältöjä hakusanan tai erilaisten kategorioiden mukaan.
Optisen alan kokonaisliikevaihto oli viime vuonna 320 miljoonaa euroa, eli vajaan prosentin vähemmän kuin vuonna 2015, jolloin ala teki kaikkien…
Optometristit Lotta Koivula, Satu Luoma sekä Janica Niskala olivat kiinnostuneita optisen alan eettisyydestä sekä siitä, kuinka hyvin Optometrian Eettisen Neuvoston…
Silmälasiteollisuuden johtava messutapahtuma MIDO järjestettiin tänä vuonna 47:ttä kertaa Milanossa. 25.–27. helmikuuta pidetty tapahtuma ylitti jälleen kaikki odotukset ja oli…
Kansainvälinen kehystapahtuma copenhagen specs järjestettiin tänä vuonna neljättä kertaa. 4.–5.3.2017 pidetty tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta, mutta konsepti on haluttu…
Näe-lehti haastatteli Safilon Pohjois-Euroopan johtajaa Frederic Laffortia. Lähes kaikki kohderyhmät kattava brändikavalkadi sekä tuotannon ammattitaito ovat Safilon vahvuuksia, joilla yritys…
Tietokoneet, älypuhelimet ja tabletit rasittavat silmiämme. Yhdysvalloissa toteutettuun tutkimukseen vastanneista yli 60 prosenttia kärsi silmien väsymisestä useammin kuin kerran viikossa,…
Uudessa kätevässä sähköisessä oppimisympäristössä laillistetuille optikoille on tarjolla terveydenhuollon täydennyskoulutusvelvoitteen mukaista koulutusta. Sisällöt koskevat mm. optometriaa, optiikkaa ja terveydenhuoltoa. Online-koulutuskeskus…
Optisen alan vähittäiskauppa sujui hyvin vuonna 2016. Kokonaisliikevaihto oli 320 miljoonaa euroa, eli vajaan prosentin vähemmän kuin vuonna 2015, jolloin…
Palkittiinko yrityksesi vuonna 2016? Vai saiko kenties yrittäjä tunnustusta? Vuosittain jaetaan useita yrittäjyyteen liittyviä palkintoja ja huomionosoituksia, jotka ansaitsevat tulla…
Näe2017-luennoilta raportoivat: Kirsi Heino, Irene Hernberg, Miia Jokinen, Meri Karppanen ja Tanja Lehti Intohimo antaa kipinän muutokselle, sitkeys vie alaa…
Viime vuoden lopulla Alcon piti koulutusillan monitehopiilolinsseistä, niiden sovittamisesta ja myymisestä. Optisen alan tuotteista piilolinssit kipuilevat edelleen siinä, että potentiaalia…
Näe 2017-tapahtuma tarjosi myös mahdollisuuden syventyä optisen kaupan alan ajankohtaisiin ilmiöihin ja kysymyksiin Ilkka Varmavuon juontamassa rinnakkaisseminaarissa. Kaupan luennoilla kuultiin…
Näköpiirissä alan ammattilaiset uutisoivat ja kertovat uutuuksistaan.