Vuoden Optikolle menestys ei ole itsestäänselvyys
Optiikka Juurinen Oy:n toimitusjohtaja, Timo Juurinen valittiin optometriapäivillä Vuoden Optikoksi 2018.
Tältä sivulla löydät näkemisen ja silmäterveysalan ajankohtaisimmat aiheet. Voit tutustua ja etsiä sisältöjä hakusanan tai erilaisten kategorioiden mukaan.
Optiikka Juurinen Oy:n toimitusjohtaja, Timo Juurinen valittiin optometriapäivillä Vuoden Optikoksi 2018.
Optikoiden ja optometristien työllisyystilanne on erinomainen, työttömyysprosentti alalla on 4,1 prosenttia.
Optometrian Eettisen Neuvoston laatima Hyvän Optometristin Tutkimuskäytäntö päivittyi vuoden 2019 alussa ja muuttui selkeämmin optikoiden ja optometristien tutkimustyötä ohjaavaksi.
Näkemisen ja silmäterveyden alan tulevaisuus näyttää valoisalta, mutta optikoilta, optometristeiltä ja silmälääkäreiltä vaaditaan jatkuvaa kouluttautumista ja toiminnan kehittämistä.
Sote-uudistus ajautui myllerrykseen vielä juuri ennen vaaleja, mutta puolueilla on silti sanansa sanottavana näönhuollon työnjaosta tulevaisuudessa.
Huoli ympäristön tilasta ja kertakäyttökulttuurin vastustaminen ovat nuorille akuutteja asioita, jotka muokkaavat myös kuluttamisen tapoja.
Kaupan ja silmäterveyden alalla toimivissa yrityksissä seurataan mielenkiinnolla tulevia eduskuntavaaleja.
Optikoiden ja optometristien työllisyystilanne on erinomainen, työttömyysprosentti alalla on 4,1 prosenttia.
Näkemisen ja silmäterveyden alan tulevaisuus näyttää valoisalta, mutta optikoilta, optometristeiltä ja silmälääkäreiltä vaaditaan jatkuvaa kouluttautumista ja toiminnan kehittämistä.
Edelleen kasvavalla alalla odotetaan sote-uudistuksen kaatumisen jälkeenkin, että näkemisen ja silmäterveyden palvelut integroidaan kiinteämmäksi osaksi uudistuvaa suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää. Näkemisen ja…
Lentokoneen renkaat koskettivat puolipilvisen Sansibarin lentokentän kiitorataa. Kello läheni iltapäivä kahta ja optikkotiimillä oli takanaan 12 lentotuntia ja muutama lentokentällä…
Sote-uudistus kaatui. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Suomessa olisi tarve ja jopa paine kehittää silmäterveyspalvelujärjestelmää.
Näköpiirissä alan ammattilaiset uutisoivat ja kertovat uutuuksistaan.